Säveltäjän muotokuva - konsertti 19.3.2015 Imatran musiikiopistolla

Tämä konsertti liittyy tämän talven aikana Imatran musiikkiopistolla toteutettavaan Minun Sävellykseni –projektiin, jossa toimin sävellyksen ohjaajana. Ohjelman olen suunnitellut niin että se esittelee paitsi omaa tuotantoani eri vuosilta, myös muuta itseäni kiinnostavia aspekteja sisältävää musiikkia.

Johann Sebastian Bach sävelsi vain muutamia fantasioita. Fuugaan liittyessään ne korvaavat preludin, mutta ne ovat usein luonteeltaan toccatamaisempia. Weimarissa 1720 sävelletty Kromaattinen fantasia ja fuuga (BWV 903) on Bachin omaleimaisimpia teoksia. Kromaattisesti moduloiva fantasia koostuu kolmesta jaksosta: arpeggioihin päättyvästä preludimaisesta avauksesta, resitatiiviosuudesta sekä näiden yhdistelmästä. Runsaista modulaatioista huolimatta fantasian muoto noudattaa kuitenkin toonika–dominantti-toonika–rakennetta. Kromaattisella teemalla alkava fuuga on aluksi ankaran fuugamainen, mutta paljastaa myöhemmin fantasiamaisia piirteitä. Ylipäätäänkin fuugan käsittely on huomattavasti vapaampaa kuin Das Wohltemperierte Klavier –kokoelman fuugissa. Lopun oktaavikaksinnukset tuovat mieleen myös Bachin urkumusiikin.

Vuonna 2006 valmistunut pianoteos Rho Cas on useammassa kerroksessa etenevä teos. Alussa on miltei väkivaltainen ja rytmisesti tiukka jakso, jonka purkauduttua seuraa lyyrisempi, kevyempi ja rytmisesti vapaampi jakso. Tämä hakeutuu uudelleen kohti aggressiivisempia sävyjä, mutta loppujakso on kuitenkin laveampi ja hakeutuu kohti seesteistä päätöstä. Harmonialtaan teos etenee kireistä soinneista kohti pehmeämpiä sointeja loppujakson ollessa lähes kokosävelinen. Teoksen nimi viittaa Rho Cassiopeiae–tähteen, keltaiseen hyperjättiläiseen joka on yksi varteenotettava supernovaehdokas Linnunradassamme. Teoksen on kantaesittänyt Emil Holmström vuonna 2007 Reykjavikissä.

Kirjoitin Saturnian Auroraeta (2013) samaan aikaan toisen, huomattavasti laajemman pianoteoksen kanssa. Laajan teoksen tekstuuri oli huomattavan massiivista. Halusin kuitenkin kuunnella siinä esiintyneitä harmonioita myös yksinkertaistetussa muodossa, ja näin syntyi nyt kuultava teos. Ylöspäiset linjat johtavat häilyviin, hiljaisiin sointeihin. Teos kuullaan nyt kantaesityksenä.

Vuosina 2001-2002 syntynyt Theses alttoviululle ja pianolle perustuu kolmen motiivin kehittelyyn. Muodoltaan teos jakaantuu kahteen puoliskoon. Laajempi alkupuoli johtaa alttoviulun soolotutkielmaan aiheesta, johon piano vaivihkaa liittyy mukaan. Tästä seuraa vielä teoksen päättävä tiiviimpi loppurutistus. Komplementtirytmiikan käsite laajenee tässä teoksessa komplementtitekstuuriksi. Soitin teoksen Oleg Larionovin kanssa myös sen kantaesityksessä Tampereella vuonna 2004.

Claude Debussyn varhaistuotantoon kuuluva Petite Suite pianoduolle syntyi vuosina 1886-1889. Se sisältää kuitenkin lukuisia viitteitä siitä, mikä myöhemmin tuli olemaan Debussylle kaikkein ominaisinta sävelkieltä. Kuten suuressa osassa Debussyn säveltämistä lauluista, myös tässä neliosaisessa sarjassa taustalla on Paul Verlainen runoja, tässä tapauksessa Fêtes Galantes – kokoelma. Ensimmäinen osa, En Bateau, maalaa kuvan kuunvalaisemasta venematkasta. Cortége puolestaan tuo eteemme ladyn kujeilevan seurueensa kanssa. Kaksi viimeistä osaa eivät suoraan liity mihinkään tiettyyn runoon, vaan maalailevat kokoelman yleisiä tunnelmia.

Franz Schubert sävelsi Fantasian f-molli viimeisenä elinvuotenaan 1828. Sitä pidetään yhtenä hänen tärkeimmistä pianoteoksistaan sekä ylipäätäänkin yhtenä merkittävimmästä lajityyppinsä edustajasta, pianoduosta. Muodoltaan teos on hyvin samankaltainen kenties tunnetumman Wanderer-fantasian kanssa. Molemmat jakaantuvat neljään tauotta yhteen soitettavaan osaan: Allegro – hidas osa – scherzo – finaali, jossa myös fuuga. Tämä muoto on suora esikuva mm. Franz Lisztin h-molli-sonaatille, ja toimi myös välimuotona klassisen sonaattimuodon sekä muodoltaan vapaamman romanttisen sinfonisen runon välillä. Ensimmäinen osa alkaa lyyrisellä teemalla, jota seuraa toinen, synkkä teema. Ensimmäinen teema palaa vielä ennen hidasta osaa. Myös fis-mollissa oleva hidas osa sisältää kaksi eriluonteista teemaa, joista ensimmäinen palaa vielä osan lopulla. Eloisa scherzo jatkaa hitaan osan sävellajissa. Osan keskellä on kevyt trio D-duurissa. Finaali alkaa ensimmäisen osan avausteemalla, joka johtaa melko nopeasti fuugaan, joka rakentaa koko teoksen suurimman nousun. Nousun jälkeen avausteema yrittää paluuta vielä kerran, mutta lohduton kadenssi sinetöi teoksen päätökseen.

(Ari Romppanen)