Taiteilijat

 
Konserteissamme ovat esiintyneet seuraavat taiteilijat:
 
 
Sari Blå

Pianisti ja musiikkifilosofi Sari Blå etsii musiikista kiehtovia ja katoavia sointeja ja äänivärejä. Häntä kiinnostaa musiikin alkuperä ja sen murrokset ja toisaalta jatkuvuus. Hän on kiinnostunut musiikin sisäisestä rakenteesta, joka joskus kätkeytyy rönsyilevän pintakerroksen alle. Hän opiskeli pianonsoittoa Joensuussa Janne Mertasen johdolla, Jyväskylässä Oleg Manturin johdolla, ja Lahdessa pianonsoiton A-kurssin Peter Lönnqvistin ohjauksessa. Lisäksi hän on opiskellut kamarimusiikkia Merja Soisaari-Turriagon ohjauksessa ja säestäjä/korrepetiittoriopintoja Eliisa Sunin, sekä liediä Sampsa Konttisen johdolla Jyväskylässä. Hän on myös osallistunut useille kamarimusiikki- ja liedkursseille. Musiikkitiedettä hän opiskeli Jyväskylän yliopistossa keskittyen musiikkifilosofiaan. Blå on soittanut useita kamarimusiikkikonsertteja sekä soolokonsertteja, vuonna 2012 hän soitti suomalaista musiikkia esittelevän konserttisarjan Japanissa. Tällä hetkellä hän työstää jo uutta Beethovenin kamarimusiikkituotantoon keskittyvää kamarimusiikkisarjaa. 

 
Oleg Larionov

Oleg Larionov suoritti alttoviulunsoiton diplomin Pietarin konservatoriolla v. 2005 jossa opiskeli professori Andrei Dogadinin johdolla. Hän on toiminut Mariinsky Teatterin ooppera-sinfonisen orkesterin alttoviulun varaäänenjohtajana sekä soolo- ja äänenjohtajan tehtävissä vv. 2004-2011. Orkesterin sooloalttoviulistinä Larionov on esiintynyt Pietarin lisäksi Japanissa, USA:ssa, Israelissa, Kyproksella, Etelä-Koreassa ja Saksassa mm. Valery Gergievin, Esa-Pekka Salosen, Christoph Eschenbachin, Mariss Jansonsin, Paavo Järven, Gianandrea Nosedan ja Nikolaj Znajderin johdolla. Solistina hän on esiintynyt Rimsky-Korsakovin Musiikkiopiston orkesterin, Joensuun Konservatorion orkesterin ja Korean Prime Filharmonisen orkesterin kanssa. Hänet on palkittu kotimaan ja kansainvälisissä kamarimusiikki kilpailuissa. Larionov on pitänyt alttoviulunsoiton mestarikursseja Suwon Yliopistolla Etelä-Koreassa v. 2010 ja Kerimäen musiikkikursseilla v. 2013.  Hän vierailee säännöllisesti kamarimusiikki festivaaleilla ja on pitänyt lukuisia konsertteja mm. Sonorus ja Aboa Nova jousikvarteteissa ja Belle Etage pianokvartetissa. Elokuussa 2014 Larionov osallistui ”We agree to desagree” kamari- ja orkesterimusiikki konserttitapahtumaan. Larionov toimi nykyään Turun Filharmonisessa orkesterissa.

 
Ari Romppanen

Säveltäjä, pianisti sekä opettaja Ari Romppanen opiskeli sävellystä Sibelius-Akatemiassa Erkki Jokisen johdolla sekä Jouni Kaipaisen ja Jukka Tiensuun mestarikursseilla. Hänen tuotantonsa koostuu pääasiassa kamari- sekä soolosoitinteoksista. Vuonna 2006 hän työskenteli Suomen Argentiinan suurlähetystön kutsusta Buenos Airesissa, ja kaikkiaan hänen teoksiaan on esitetty neljällä eri mantereella. Teoksissaan hän on kiinnostunut erilaisista muotoratkaisuista, ja hän on myös käyttänyt improvisaatiota teostensa elementteinä. Tilausteoksia hän on säveltänyt useille eri tahoille, kuten kitarakonserton Kai Niemiselle sekä soolopianoteoksen Arto Satukankaalle. Pianoteos Rho Cas palkittiin Espoon kansainvälisen pianoviikon sävellyskilpailussa 2007.

 
Kaarina Savonen

Kaarina Savosen intohimona on musiikin ihmeellisyyksien tutkiminen erityisesti yhdessä muiden kanssa. Pienten oppilaiden kanssa työskentelyssä saa johdattaa muita musiikin riemun äärelle, ja kamarimusiikki on kehittänyt häntä itseäänkin paljon. Hän on opiskellut pianonsoittoa Lahdessa ja Jyväskylässä muun muassa Teppo Koiviston, Rauno Jussilan sekä Carlos Turriagon johdolla. Lisäksi hän on osallistunut useille mestarikursseille. Vuonna 2008 hän valmistui musiikkipedagogiksi Jyväskylän Ammattikorkeakoulusta erinomaisin arvosanoin. Valmistumisen jälkeen hän on sekä opettanut pianonsoittoa että konsertoinut Suomessa ja Japanissa.  

 

Emili Losier

“Harvoin kilpailufinaalissa näkee sellaisen ihmisen, jonka sisääntulo jo tartuttaa yleisöön ilon. Hänen lyyrinen ääni on laulajansa tavoin äärettömän suloinen ja luonnollinen, luonnonlapsi. Sydämeenkäypää alusta loppuun” (Ville Komppa, Cecilia Oinas, Amfion.fi). Vuonna 2013 Losier nähtiin televisiossa maailmanlaajuisesti hänen laulaessaan Lappeenrannan laulukilpailussa, jossa hän sijoittui toiseksi. Tämä ei ollut kuitenkaan ensimmäinen kerta, kun hän lauloi kameroiden edessä. Melkein kahdeksan vuotta aiemmin Emili työskenteli intensiivisesti kuuluisien kanadalaisten, Tom Diamondin, Michel McMahon’in, Mary Lou Fallis’n ja Gary Relyean sekä muiden kanssa televisiossa tuotetussa Bathroom Divas, so you want to be an opera singer? -kilpailussa. Tuo kokemus johdatti hänet hänen äitinsä synnyinmaahan Suomeen. Hän valmistui hiljattain Sibelius-Akatemiasta oopperakoulutuksen maisteriohjelmasta ja muutti Montrealiin, Kanadaan, jossa hän tavoittelee uusia uramahdollisuuksia. Aiemmin hän valmistui Jyväskylän ammattikorkeakoulusta muusikon koulutusohjelmasta sekä erikoistumisopinnoista pääaineenaan laulu samalla kun opiskeli Music and Media Management -koulutusohjelmassa. Ennen kuin muutti Montrealiin, Emili käytti tuottajan taitojaan hyväkseen ja tuotti kaksi täysimittaista oopperaa (Taikahuilu/Mozart, La Boheme/Puccini) Helsingissä. Tuottamisen lisäksi hän itse lauloi Paminan ja Musettan osat. Muita Emilin rooleja: Susanna ja Cherubino (Le Nozze di Figaro/Mozart), Zima (Les indes galantes/Rameau),Ulkomaalainen nainen (The Consul/Menotti), Lucy (The Telephone/Menotti), Adele (Die Fledermaus/Strauss II), Nunna (La Fenice/Hakola). Losier esittää säännöllisesti sekä soolo-ohjelmistoa että oratorioita Suomessa ja Kanadassa, vaikka hänen intohimonsa oopperaan, oratorioon sekä kamarimusiikkiin on vienyt hänet laulamaan myös Islantiin, Norjaan, Ruotsiin, Latviaan, Belgiaan, Ranskaan, Itävaltaan, Saksaan, Slovakiaan, and Israeliin. Kesä ja syyskaudella 2015 hänellä oli kaksi sooloresitaali-kiertuetta Brittiläisessä Kolumbiassa ja Quebecissä, Kanadassa ja Vermontissa, Yhdysvalloissa. Hän matkusti takaisin Suomeen laulaakseen BBC:n kapellimestarin, Sakari Oramon johtaman Keski-Pohjanmaan kamariorkesterin solistina. Hänen “sopraano pulppuili toivoa ja janoa. Pianissimo-jakso muodostui yhdeksi teoksen hienoimmista osuuksista” sanoo Inkeri Tuikka KP24 -lehdestä. Emili on esittänyt myös muita Händelin, Haydnin, Mozartin, Saint-Saënsin ja Pergolesin musiikkia orkestereiden kanssa ympäri Suomea.